Olemme pyörittäneet tunnettua vuosittaista Developer & -Designer -ohjelmaa jo vuodesta 2017 lähtien; Ohjelman pääpaino on uransa alkuvaiheessa olevien työllistäminen ja koulutus seuraavalle tasolle. Viihtyvyydestä kertookin paljon, että suurin osa ohjelmaan vuosien saatossa osallistuneista henkilöistä on edelleen vakituisessa työsuhteessa Almalla. Tämän lisäksi Almalla on myös paljon pitkän linjan tekijöitä jotka ovat viihtyneet työssään vuosikausia. He ovat henkilöitä jotka edustavat alansa kovinta osaamista, osaavat muuttaa liiketoiminnan haastavimmatkin tarpeet eleganteiksi teknologisiksi ratkaisuiksi ja mentoroivat muita.

Työssä viihtyvyys ei ole vain sitä että konttorilta löytyy kivoja leluja kuten vaikkapa pleikkari, vaan oleellisempaa on työtehtävät joilla on merkitystä, hyvät puitteet työnteolle ja mahdollisuus kehittyä eteenpäin. Alla muutama Almalla pidempään ollut henkilö kertoo kommenttejaan.

  • Taustasi ja miten päädyit Almalle?

    Aloitin osa-aikaisena ohjelmoijana Kauppalehdessä 2001 opintojeni ollessa vielä kesken. Sitä ennen olin ollut kesäteekkarina parissa tutkimusprojektissa TKK:lla. Kokeilin yhdessä vaiheessa konsultointia mutta palasin aika pian takaisin. Tuotetalo on tuntunut omalta jutulta.

    Mitä olet tehnyt Almassa vuosien varrella?

    Vuosien varrella olen päässyt kehittämään lähes kaikkia Kauppalehden ja Alma Talentin digitaalisia palveluita pääpainon ollessa median puolella. Alussa koodasin paljon JSP-sivuja ja servlettejä Java-monoliittiin. Sittemmin Java on vaihtunut Golangiin ja Typescriptiin ja monoliitti lambdoihin ja API-rajapintoihin. Devopsia meillä on tehty oikeastaan aina: omista fyysisistä palvelimista on kuitenkin siirrytty lähemmäs ja lähemmäs no-opsia. Infra on nykyään osa koodia.

    Mitä teet nykyään?

    Kehitämme tiimini kanssa uusia ominaisuuksia Talentin uutispalveluihin (Kauppalehti, Talouselämä, jne.) ja parannamme myös toimittajien käyttämiä työkaluja. Tech Leadinä autan tarvittaessa kaikkia muita tiimejä uutis-backendiin liittyvissä asioissa, ja osallistun arkkitehtuurin ja laajempien kehityshankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen. Jatkuva kehittyminen, uuden oppiminen ja media-alan digitalisaatio pitävät työpäivät mielenkiintoisina.

  • Taustasi ja miten päädyit Almalle?

    Olen ollut alalla reilun 15 vuotta. Ehtinyt tehdä monenlaista sekä aikanani ennen Almaa (mm. web-firman projektipäällikkö, baarimikko, tiliöijä, käyttötuki) että Almassakin. Koulutuksia on kertynyt BBA (AMK) ja vuorovaikutteisen teknologian maisterin paperit (FM). 2014 päädyin Almalle oltuani talvikauden Tampereen yliopistolla töissä ja piti kesäksi löytää tekemistä. Sattumoisin oli Etuoven asiakaspalvelussa paikka vapaana. En tosin juuri ehtinyt sitä tehdä, kun minut jo kiskottiin tekemään teknisempää työtä. Ja pyydettiin jäämään.

    Mitä olet tehnyt Almassa vuosien varrella?

    Uraani firmassa mahtuu kaikenlaista asiakaspalvelusta infratöihin, testausautomaatioon ja ylläpitoon. Isoimmat lohkot kuitenkin osuvat nimenomana teknisen ylläpidon ja sittemmin AWS- ja muiden infratöiden pariin. Olen ollut esimerkiksi toteuttamassa rspec/watir/selenium automaatitestausframeworkkiä, kehittänyt ja ylläpitänyt Chefillä, Jenkinsillä, Travisilla ja Githubilla CI/CD putkia, Sagemakerilla koneoppimismalleja, puhumattakaan melkoisesta läjästä pythonia, rubyä ja dokumentaatiota mitä on tullut tuotettua.

    Mitä teet nykyään?

    Käytännössä tuijottelen lokeja mietteliään näköisenä, silloin kun en ole avustamassa toista tiimiä AWS:n palveluiden käyttöönotossa. Virittelen ja hoivaan hälyytyksiä, seurailen testiraportteja, tunkkaan AWS infraa, annan ja vien tunnuksia. Kaikkea mitä pilvimaahisen pitää tehdä, että hommat luistavat. Keskeisiä työkaluja ovat Tunkkaus Driven Development (TDD) ja nopeasti tuloksia tuovat kielet, oli sitten kyseessä Python, bash, awk tai Golang. Lähes kaikki pyörii tavalla tai toisella Linuxin päällä nykyään, joten konsoleita on auki joka suuntaan ihan määrissä. Tmux ja vim on prosessilistauksessa eniten rivejä saavat työkalut. Infraa syntyy CDK:lla ja Cloudformationilla, tarpeista riippuen. Pidän roolissani siitä, että voin pitkälti määritellä itse tehtäviäni, millä teknologialla sen toteutan ja saan auttaa tiimejä toimimaan paremmin. Jatkuvasti saa oppia uutta ja soveltaa sitä myös käytäntöön.

  • Taustasi ja miten päädyit Almalle?

    Työurani aloitin sulautettujen järjestelmien parissa vuonna 2000, mutta se ei tuntunut ihan omalta ja jo samana vuonna siirryin toisen työnantajan palvelukseen kehittämään verkkopalveluita. Alma Medialla aloitin vuonna 2003.

    Mitä olet tehnyt Almassa vuosien varrella?

    Ensimmäiset projektini Alma Medialla olivat uuden sisällönhallintajärjestelmän kehittäminen Maikkarille, sekä Luukku.com -palvelun uudistus. Näiden jälkeen olen keskittynyt luokitellun ilmoittelun verkkopalveluiden kehittämiseen ja ollut mukana niin julkistamassa Mikko.fi/Myyjaosta.com -palvelua kuin uudistamassa Autotalli.comia ennen siirtymistäni Asumisen palveluiden pariin. Asumisen palveluissa olen ollut tekemässä mittavia refaktorointeja Vuokraovi.comin taustajärjestelmiin ja viime vuodet olen työskennellyt erilaisissa Etuovi.comin uudistushankkeissa.

    Mitä teet nykyään?

    Tällä hetkellä toimin tech leadinä Etuovi.com taustajärjestelmien modernisointihankkeessa. Hankkeessa päivitetään käytössä olevat kirjastot ja sovelluskehykset sekä uudistetaan järjestelmän pilvi-infrastruktuuri. Infran uudistuksessa tärkeimpänä tavoitteena on päästä eroon perinteisestä virtualisoinnista ja siirtyä serverless-maailmaan. Modernisointihankkeessa parasta on mukava tasapaino päästä hyödyntämään vuosien varrella kertynyttä pilvi- ja infrastructure-as-code-osaamista, mutta myös päivittää taitojaan opetellessa uutta.

  • Taustasi ja miten päädyit Almalle?

    Almalla 2011-, alan hommia olen tehnyt lähes yhtäjaksoisesti 1999 lähtien. Ennen Almaa konsulttipuolella pääasiassa mediapuolen asiakkuuksia. Koulutukseltani olen tietotekniikan diplomi-insinööri Tampereen Teknillisestä Yliopistosta.

    Mitä olet tehnyt Almassa vuosien varrella?

    Aloitin Almalla Kauppalehden alle 10 hengen digikehitystiimissä, nyt meitä on jo 30+. Vuosien varrella on tullut tehtyä kaikkea mahdollista Kauppalehti + Tietopalvelut - akselilla: Java, JS/TS, Golang, Perl, bash. Infrakehityshommia Apachen tunkkauksesta ja shelliskripteistä AWS CDK:hon. 2018-2019 tein vuoden koukkauksen Iltalehdessä pääasiassa AWS-infrajuttuja, vähän Rubya ja Elixiriä siinä sivussa. Nykyisessä roolissa olen toiminut 2 vuotta.

    Mitä teet nykyään?

    Tech Leadin hommassa on sopiva sekoitus vapautta ja vastuuta. Työ on päivittäistä pulmanratkaisua ja uuden opettelua. Saan koodata kädet savessa, mutta pääsen myös vaikuttamaan laajasti teknologiavalintoihin ja työn tekemisen tapoihin. Olen osaltani vastuussa siitä että tiimin päivittäinen tekeminen sujuu ja tehdään liiketoiminnan kannalta järkeviä asioita. Oman käytännön tekemisen painotus on bäkkäri- ja infrapuolella, jossa uudet ratkaisut kasataan AWS-leegoista tarkoituksenmukaisimmat valiten serverless-hengessä. Tarvittaessa Reactikin taipuu ja tarkoitus olisi sorkkia myös mobiiliappisten koodia jossain välissä. Parasta Almalla on mukavat ja osaavat työkaverit ja muu työyhteisö sekä modernit toimintatavat.